Etelä-Karjala (ruots. Södra Karelen) on maakunta Kaakkois-Suomessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella. Etelä-Karjala rajautuu lännessä Kymenlaaksoon, idässä Venäjään ja pohjoisessa Etelä-Savoon sekä Pohjois-Karjalaan. Yhdessä nykyisen Kymenlaakson maakunnan kanssa Etelä-Karjala muodosti vuosina 1945–1997 Kymen läänin.
Etelä-Karjalan maapinta-ala on 5 326,37 km², eli noin 1,75 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta. Maakunnan makeavesiala on 1 545,76 km², mikä käsittää noin 4,5 prosenttia Suomen makeavesialasta. Maakunnan väkiluku 31. maaliskuuta 2022 oli 125 803 henkeä. Etelä-Karjalassa on yhdeksän kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja. Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakuntakeskus ja suurin kaupunki. Toinen eteläkarjalainen kaupunki on Imatra.
Etelä-Karjala on nimensä mukaisesti eteläinen osa Suomen puolelle jääneestä osasta vanhaa historiallista Suomen Karjalaa. Kulttuurillisesti ja historiallisesti alue on osaa vanhaa Viipurin lääniä.
|
Kymenlaakso (ruots. Kymmenedalen) on Suomen maakunta Kaakkois-Suomessa. Maakunnan nimi johtuu sen halki kulkevasta Kymijoesta, jonka varrella tai lähellä ovat seudun suurimmat asutuskeskukset. Kymenlaakso on Suomen ainoa maakunta, jossa maakuntakeskuksia on yhden sijaan kaksi; maakuntakeskukset ovat Kotka ja Kouvola. Kotkassa sijaitsevat muun muassa keskussairaala ja maakuntamuseo. Kotka on myös Kymenlaakson pelastuslaitoksen isäntäkunta. Kouvolassa puolestaan sijaitsevat Ely-keskus, maakunnan liiton hallinto, Kymenlaakson käräjäoikeus, Kaakkois-Suomen pääpoliisiasema, maakuntakirjasto (vuoteen 2017 asti) ja maakunnan suurin rautatieasema. Kouvola on ollut maakunnan suurin kaupunki vuonna 2009 tehtyjen kuntaliitostensa jälkeen 82 559 asukkaalla. Maakunnan suurin taajama sen sijaan on Kotkan keskustaajama 51 704 asukkaalla. Ennen Kouvolan seudun kuntaliitosta maakunnan suurin kaupunki ja samalla maakunnan keskus oli Kotka.
Kymenlaakso oli Satakunnan tavoin Suomen ensimmäisiä laajasti teollistuneita alueita, jo 1800-luvulta alkaen. Teollisuus keskittyi Voikkaan ja Kotkan välisen rautatien varteen. Nykyään alue kärsii raskaan teollisuuden, pääosin paperiteollisuuden, taantumisesta, kun korvaavaa työllistäjää ei ole löytynyt. Taantumisen seurauksena alueella on muuttotappio pääosin Helsingin seudulle. Uusia asukkaita saapuu myös ulkomailta, etupäässä Venäjältä. Bruttokansantuote Kymenlaaksossa oli vuonna 2017 yhteensä 5 702 miljoonaa euroa.
Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueet muodostivat Kymen läänin vuosina 1945–1997. Nykyään näiden kahden maakunnan muodostamaa aluetta saatetaan kutsua Kaakkois-Suomeksi. Vanhat Kymen läänin kunnat muodostivat Kymen vaalipiirin, ennen kuin se yhdistettiin Etelä-Savon vaalipiirin kanssa Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi vuonna 2015. Kaakkois-Suomi on tämän vuoksi viitteellisenä käsitteenä aiheuttanut sekaannusta. Kaakkois-Suomena kielenkäytössä ja virallisissa yhteyksissä on totuttu kuitenkin pitämään nimenomaan vanhaa Kymen lääniä vastaavaa aluetta.
Suomen kielen kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalassa sekä Kymenlaakson Virolahdella ja Miehikkälässä.
Kymenlaakson maakuntaa ympäröivät Uusimaa lounaassa, Päijät-Häme luoteessa, Etelä-Savo koillisessa ja Etelä-Karjala idässä. Idässä Kymenlaaksolla on rajaa myös Venäjän kanssa ja etelässä se rajautuu Suomenlahteen. Kymenlaaksossa sijaitsee vähiten kuntia muihin Suomen maakuntiin nähden.
KOTKA |
|
Pohjois-Savo (ruots. Norra Savolax, vuoteen 1998 Savon maakunta) on yksi Suomen 19 maakunnasta. Maakunnan asukasluku on 248 179 (tilanne 30.6.2021). Pohjois-Savo on asukasluvultaan Suomen kuudenneksi suurin maakunta. Maakunnan keskuskaupunki on Kuopio. Muita kaupunkikeskuksia ovat Varkaus ja Iisalmi. Alueen maakunnallisena yhteiselimenä toimii Pohjois-Savon liitto.
Vesistöisen maakunnan suurin järvi on Kallavesi (pinta-ala 513 km²) ja korkein kohta Rautavaaran Maaselänmäki, joka yltää 318 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Pohjois-Savoa ympäröivät seuraavat maakunnat: Keski-Suomi lännessä, Pohjois-Pohjanmaa luoteessa, Kainuu pohjoisessa, Pohjois-Karjala idässä ja Etelä-Savo etelässä.
28.2.1998 asti maakunnan nimi oli Savon maakunta.
KUOPIO |
Uusimaa (ruots. Nyland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Uudenmaan historiallinen maakunta käsittää laajemman alueen, joka jakautuu Uudenmaan ja (läntisen) Kymenlaakson nykymaakuntiin. Uudenmaan maakuntaa ympäröivät Varsinais-Suomi lännessä, Kanta-Häme ja Päijät-Häme pohjoisessa sekä Kymenlaakso idässä. Etelässä lähin naapuri on Viro, jonka erottaa Uudestamaasta 60–90 kilometriä leveä Suomenlahti.
Uudenmaan maapinta-ala on 9 099,27 km² (3,0 % Suomen maa-alasta). Maakunnan makeavesiala on 469,58 km² (1,4 % Suomen makeavesialasta) ja merivesiala vastaavasti 6 490,47 km² (12,4 % Suomen merivesialasta). Koko pinta-alasta merialueet pois luettuna sisävesien osuus on 5,2 % eli noin puolet Suomen keskiarvosta. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen runsasväkisin ja tiheimmin asuttu maakunta: 31. maaliskuuta 2022 sen väkiluku oli 1 717 594 henkeä. Noin 30 % suomalaisista asuu Uudellamaalla. Maakunnan väestötiheys on kymmenisen kertaa korkeampi kuin Suomen keskiarvo. Uudenmaan väkilukua kasvattaa sekä syntyneiden enemmyys että muuttovoitto Suomesta ja ulkomailta.
Helsingin alue on ollut nimistön pohjalta alun perin hämäläisten asuttama alue. Myös Sipoon alkuperäinen väestö on ollut peräisin Hämeestä, mutta mahdollisesti myös Varsinais-Suomesta. Toisaalta Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla. Länsi-Uudenmaan asutus oli puolestaan peräisin Varsinais-Suomesta.
Läntiselle Uudellemaalle tuli kristittyä ruotsalaista asutusta mahdollisesti jo 1100-luvulla, mutta erityisesti osana ruotsalaisten Suomen rannikkoalueiden kolonisaatiota ristiretkien vanavedessä 1200–1300-luvuilla, jolloin ruotsinkielinen asutus levittäytyi myös itäisen Uudenmaan alueelle.[8] Johannes Bureus suunnitteli Helsingin ja Uudenmaan vaakunat tämän siirtolaisuuden kunniaksi.Ruotsinkielinen nimi Nyland esiintyy historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1326.
Kun Helsinki virallistettiin Suomen pääkaupungiksi vuonna 1812, suomen kieli alkoi taas yleistyä Helsingissä ja sen ympäristössä. 1900-luvulla Uusimaa kasvoi selvästi muita maakuntia suuremmaksi. Miljoonan asukkaan raja ylittyi 1970-luvun alussa. Alueelle muutti runsaasti suomenkielistä väestöä, 2000-luvulla ovat myös maahanmuuttajat paisuttaneet väkilukua. Nykyisin suomi on enemmistön äidinkieli suurimmassa osassa maakuntaa, ruotsia puhuu äidinkielenään kahdeksisen prosenttia väestöstä.
Vuonna 1997 perustettu Itä-Uudenmaan maakunta liitettiin kokonaisuudessaan Uudenmaan maakuntaan vuoden 2011 alussa. Käytännössä uuden Uudenmaan maakunnan rajat vastaavat vuonna 1997 lakkautetun Uudenmaan läänin rajoja Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvaa Orimattilan kaupunkia (mukaan lukien siihen vuonna 2011 liitettyä Artjärven kuntaa) lukuun ottamatta.
Uudellamaalla tuotetaan noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Elinkeinorakenne on palveluvaltainen.
HELSINKI |
|
